*

ElinaHytonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Front National

Marine Le Pen käyttänyt väärin EU-rahoja

Europarlamentaarikko Marine Le Penin (ENF) ja Ranskan Front Nationalin puheenjohtajan,  tulisi tänään maksaa takaisin 298000 euroa ja helmikuun lopussa 42000 euroa väärinkäyttämistään EU-tiedotusrahoista. Näitä EU:n myöntämiä tiedotusrahoja ei saa käyttää omassa maassa puoluepolitiikkaan. Tästä samasta asiasta epäiltiin aikanaan myös hänen isäänsä. Jos Le Pen ei rahoja maksa takaisin, rahat pidätetään hänelle tulevista seuraavista maksuista. Näin kävi hänen isälleenkin.

Front National ja Venäjä

Marine le Pen ja kansallinen rintama (Front National) on yhdessä Venäjän kanssa hajottamassa EU:n yhteistä rintamaa. Puolue on hakemassa Venäjältä 27 miljoonan lainaa, jolla se rahoittaisi ensi vuonna käytävien presidentin- ja parlamenttivaalien kampanjaansa. Le Pen on itse ehdokkaana presidentinvaaleissa. Näin kertoo Front Nationaalin taloudenhoitaja The Times-lehdelle.

Pakolaiskriisi ja Marine Le Pen

Kärjistynyt pakolaiskriisi jakaa Eurooppaa ja eurooppalaisia. Toistaiseksi suurimman vastuun kriisistä on kantanut Saksa. Arvioiden mukaan Saksaan saapuu tänä vuonna 800 000 turvapaikanhakijaa.

Isän ja tyttären linjariita

Jean-Marie Le Pen perusti Ranskaan vuonna 1972 äärioikeistolaisen ja antisemitistisen Front National puolueen. Hän johti puoluetta 40 vuotta. Sen jälkeen puoluetta on johtanut hänen tyttärensä Marine Le Pen.

Tämän jälkeen puolueen kannatus on Ranskassa kasvanut merkittävästi. Marine Le Pen on pyrkinyt muuttamaan puoluetta salonkikelpoisempaan suuntaan. Huhtikuussa tytär katkaisi välinsä isäänsä ja sen jälkeen Jean-Marie Le Pen on erotettu puolueesta hänen antisemitistin kannanottojensa vuoksi.

Kun uutiset epäonnistuivat - MTV 17.3.

Toimittajakin on maailmankuvansa vanki. Näin se tihkuu uutisiin.

 

(kriittiset sanat kursiivilla)

Toimittaja: "Marine Le Pen uhkaa sulkea maan rajat"

Fakta, joka selviää itse uutisesta: "Haluamme päättää rajoistamme, kuten 95 % maista. Sitten toimimme, mikä on hyväksi Ranskan kansalle: Avaamme rajat, kun hyväksi näemme."

Ranskan populisteille rahoitusta Venäjältä

Marine Le Penin johtama kansallinen rintama (Front National), jota äärioikeistolaiseksikin haukutaan, on lainannut 9 miljoonaa euroa venäläisestä First Czech Russian Bankista. Rahaa tarvitaan kampanjointiin ja muihin kuluihin. Front National sai neljäsosan äänistä Ranskan eurovaaleissa viime kesänä.

Perussuomalainen johdonmukaisuus - onko sitä?

Perussuomalaiset vaativat selvitystä ulkoministeriöstä, koska puoluetta on arvosteltu Financial Timesissä. Nimetön suomalainen virkamies on aiemmin siis spekuloinut perussuomalaisten jäävän ulos Europarlamentin konservatiiviryhmä ECR:stä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä