*

ElinaHytonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Hyvätuloiset

EVA: Hyvätuloisten verotusta kiristetty 11 kertaa viime vuosina

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi arvion (15.6.2015), jonka mukaan hyvätuloisten verotusta on  merkittävästi kiristetty viime vuosina. Kiristys on tapahtunut niin veroprosentteja nostamalla, progressiota kiristämällä kuin veropohjaa laajentamalla. Kaiken kaikkiaan raportti laskee tehdyn 11 erilaista toimenpidettä.

Hei me talkoillaan!

Varakkaat maksavat jo miltei kaikki verot!

 

Niin tekevät.

Tällä viikolla mediakenttää on järisyttänyt tieto siitä kuinka parhaiten tienaava kymmenys maksaa yli 75% koko valtion tuloverokertymästä. Se pitää paikkaansa, mutta on sellaisenaan varsin vajavainen tieto, sillä valtion tulovero on häviävän pieni osa kaikista verotuloista. Kovatuloisin kymmenys kyllä maksaa ylivoimaisesti suurimman osan myös koko veropotista, mutta ei lähellekään yhtä kärjistetysti kuin mediassa on kirjoiteltu.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä