*

ElinaHytonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Lasten etu

Kiva kun olette kanssani samaa mieltä! (myöntyminen)

Hiljattain joku muukin kirjoitti asiaa: "Vaikeneminen on myöntymisen merkki" - kuten sananlasku sanoo. Tuon perusteella rohkenen päätellä, että kaikki blogistit ovat pääosin samaa mieltä kuin minä.

Tarvitaan lisää tietoa tyttölapsen oikeuksista

Kansainvälinen tyttölapsen päivänä viestini on vanhemmille: tyttöjä pitää motivoida opiskelemaan ja olemaan taloudellisesti itsenäisiä.

Vanhanaikainen idea, että "kaunis tyttö voi mennä naimisiin" saa jo heittää roskikseen. Valitettavasti monissa maissa moni vanhempi ajattelee niin vielä tänä päivänä.

Vanhanaikainen ja julma idea, että tyttöjen on pakko mennä naimisiin, olla äiti ja palvella miestä saa silppua moniksi palasiksi ja heittää vaikkapa tuleen. Tyttölapsia ei saa pakottaa mihinkään ja heillä on oikeus koskemattomuuteen!

Millaisia aikuisia, sellaisia lapsia

Koen olevani, tai ainakin pyrin olemaan lasten oikeuksien puolustaja ja usein myös yritän kirjoittaa aikuisille lapsen äänenä. Tänään kaikki haluavat olla lasten ääninä. Yhden päivän aikana kirjoitetut korulauseet ja asiaa juhlistavat päivitykset eivät kuitenkaan valitettavasti muuta juuri mitään. Lapset tarvitsevat pitkäjänteistä työtä etujensa puolustamiseen. Jokaisen päivä tulisi olla lapselle hyvä. Lapsen ja nuoren elämän on oltava sopivasti haastava ja turvallinen. Lapsella on vaikka mitä oikeuksia, joille me päivittäin viittaamme kintaalla sekä Suomessa, että globaalilla tasolla.

Mikä hitto lapsia vaivaa?

Muutama päivä sitten Yle kirjoitti, kuinka yhä useampi lapsi Suomessa syö psyykelääkkeitä. Viime vuonna lääkkeitä määrättiin noin 16 000 lapselle, kun vielä vuonna 2008 lääkityksen alaisia lapsia oli alle 10 000. Eniten kasvua on tapahtunut tarkkaavaisuushäiriöiden hoitoon tarkoitettujen stimulanttien parissa, joka on yli kaksinkertaistunut seitsemässä vuodessa. Myös psykoosi- masennuslääkkeitä määrätään entistä useammin.

Homoliitot ovat kuin matematiikkaa, jossa 2+2=5

Historiassa melkein kaikissa kulttuureissa yhden miehen ja naisen avioliitolle on annettu erityisasema lapsien edun takia. Lisäksi historiassa ei tunne yhtään kulttuuria (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta), jossa lähtökohdaksi on otettu isättömien ja äidittömien perheiden luominen; Toisin sanoen siis luomaan sellainen yhteiskunnallinen instituutio, jossa tarkoituksellisesti tähdätään lapsien kasvamiseen ilman biologista isää tai äitiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä