ElinaHytonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Energia

Kalotti ilman sotia

Useassa kirjoituksessa jossitellaan ja pohditaan sitä mahdollisuutta ja näkemystä, että jos 1939 ja juuri 1944 syksyllä tapahtumat eivät olisi olleet, mitä olivat Lapissa. Mitä Lappi olisi nyt? Oma näkemykseni on, että Lappi olisi tasavertainen, kehittynyt ja väkirikas alue. Syitä on ensin tärkein maayhteys Jäämereen. Pohjanlahden, Selkämeren ja osa Suomenlahdenkin kaupunkien satamiin Jatkosodan jälkeen kaadetut miljardit olisi suurelta osaltaan säästetty, kun Liinahamarissa olisi ollut valtakunnan, sula pääsatama.

Sähkön hinta ja toimeentulotuki

Jostain syystä olen usein törmännyt kysymykseen siitä voiko Kela lainmukaisesti rajoittaa sähkölaskuun myöntämänsä toimeentulotuen määrää. Kelalla nimittäin on asiasta olemassa normi. Onko tuo normi sitten lainmukainen?

Asiaa ei enää tarvitse enempää kenenkään pohdiskella. Kelan käytäntö on laillisuusvaltontaviranomaisen mukaan täysin lainmukainen. Sillä ei ole merkitystä, että sähkön hinta vaihtelee, kuten myös siirtohinta, riippuen siitä missä toimeentulotuen saaja asuu. Hyvä nyt!(?)

Biokaasua joukkoliikenteeseen

Tein kirjoituksen erityisesti Oulun seutua koskemaan, mutta uskoisin että samat asiat pätevät moneen muuhunkin kaupunkialueeseen. Lisäksi mainittakoon, että Vaasa, Seinäjoki ja Jyväskylä ovat nimenomaan joukkoliikennepuolella jo tehneet hyvää työtä.

"Liikenteessä on kaksi käyttökelpoista mahdollisuutta päästöjen vähentämiseen. Toinen on biokaasu ja toinen sähkö. Keskityn tässä kirjoituksessa omalla alueellamme tuotetun biokaasun käyttämiseen ja siitä saataviin etuihin.

YLEN ydinvoima MOT: Venäläinen sähköisku

"Mikä televisio-ohjelman aihe voi olla sellainen, josta pidättyväisyydestään tunnettu Suojelupoliisi voi puhua, mutta energiayhtiö Fortum ei? Miksi MOT:n pitää käydä Tšekissä asti kyselemässä Suomelle turvallisuuspoliittisesti todella tärkeästä aiheesta? Vastaus on molempiin se sama: koska puhumme Fennovoiman ydinvoimahankkesta Pyhäjoella, sen turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta." 

https://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-venalainen-sahkoisku-1922018

Sähkön siirtomaksun jatkuva nousu - kiinteät maksut jopa 57%

Sähkön siirtohinnat jatkavat nousuaan kuten kuvan Energiaviraston statistiikka kertoo. Erityisesti kiinteät maksut ovat nousseet koko 2010-luvun, joten vähän sähköä käyttävät ovat kärsineet noususta suhteessa enemmän. Tekniikka&Talous-lehti kertoo seuraavaa:

Sähkön hinta voi pomppia

Jos ostat sähkösi pitkäaikaissopimuksella vakiohintaan, et ehkä tiedä, että tunneittain hinnoiteltuna sähkö voi olla välillä kallistakin. Eräältä toimittajalta saa tänään ostettua sähköä jopa 25 sentin kilowattiituntihinnalla. Hintaan ei sisälly siirtomaksu.

Tuulisähkönhän pitäisi olla halpaa, mutta kun sitä ei juurikaan ole silloin, kun sähkön tarve on suurimmillaan.

Ihmiskunnan menestys perustuu vastasykliseen energian tuotantoon

Tuuli- ja aurinkovoiman suurimpana murheena on se, että ne tuottavat energiaa vaihtelevasti ja usein juuri silloin kun energiaa haluttaisiin kuluttaa vähemmän ja eivät tuota silloin kun energiaa haluttaisiin kuluttaa paljon, eli tyynessä, pimeässä ja kylmässä säässä. Tähän on haluttu ratkaisuksi akkuteknologioita, mutta ne ovat kovin keskeneräisiä ja toisena ratkaisuna on haluttu "älykkäitä" sähköverkkoja, joissa energian hinta pomppaisi pilviin silloin kun aurinko- ja tuulivoima eivät tuota tai sähkö saattaisi jopa katkeilla.

Keskenkasvuinen talousjärjestelmämme

Kapitalistinen talousjärjestelmämme kannustaa mainostamaan. Koska jokainen yrittää saada tuotteensa kaupaksi, kansalainen törmää jatkuvasti kaupallisiin ilmoituksiin joka puolella: internet-sivustoilla, spämminä sähköpostissa, paperina postilaatikossa, katulampuissa, tienvarren jättimäisissä mainostauluissa, bussien ikkunoihin teipattuna, eri kokoisissa näytöissä kaupunkien katukuvassa, televisiossa, radiossa, lehtien sisäsivuilla...

Kainuun pitkät sähkökatkot paljastivat huoltovarmuusriskit

Kainuussa jo viikon ajan tykkylumesta ja lumikuormasta aiheutuneet sähkökatkot koskevat jo yli 10 prosenttia koko maakunnan kotitalouksista. Tilanne on alueen kannalta karmaiseva, kun ja jos pakkanen pääsee tekemään tuhojaan.

Kainuun tilanteen pitäisi avata silmämme. Huoltovarmuus veden ja ruoan, sähkön ja energian tai liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien on Suomessa monin paikoin todella heikko. Maassa pitää pystyä varmistaa sähkölinjojen ylläpito siten, että tärkein eli vakaa sähkönsaanti on turvattu, myös erityisesti maaseudulla.

Syntipukki politiikan armoilla

Valtion tukipolitiikkaa pitäisi jatkuvasti miettiä, että saadaanko sillä mitään hyvää aikaiseksi.

Tuulivoimatuenkin tarkoitus on ollut käynnistää uusiutuvan energian tuotanto ja tuulivoima valittiin siinä ykköseksi, jota sitten tuetaan. Käyntiinlähdöistä oli puhe, kunnes pärjäävät omillaan. Asia nähtiin hyvänä, fossiiliset loppuisivat. No fossiilisia on löydetty kokoajan lisää ja hiilidioksidia voidaan kierrättää.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä